keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tuotesuunnittelun haasteet alakoulussa

Käsityö on ollut kouluoppiaineena suomalaisessa koulussa jo kansakouluajoista lähtien. Käsityöoppiaineen tavoitteena on ollut edistää yksilön kehittymistä. (Pöllänen & Kröger, 236-238.)  Tavoite on suuri. Toisinaan opettaja on melkoisten haasteiden edessä, jotka nousevat esille monissa eri käsityön opetukseen liittyvissä tilanteissa. Pahimmillaan oppilaat eivät tunnu jaksavan pitkäkestoista työskentelyä, vaan valmista pitäisi tulla nopeasti. Lisäksi käsityötaidot ovat monille vieraita, eikä niitä juuri koulun ulkopuolella harjoiteta. Haasteita tulee myös negatiivisesta asenteesta. Ehkä juuri käsityöoppiaineen harjoittelua ja pitkäjänteistä työskentelyä korostavan luonteen vuoksi osa oppilaista suhtautuu käsityöhön negatiivisesti. Joillekin käsityötunnit vaikuttavat olevan viikon kamalimmat oppitunnit. Kun asenne on jo lähtökohtaisesti negatiivinen, on opettajalla haastava työ ohjata oppimista. Onneksi opetusryhmässä on yleensä myös niitä oppilaita, jotka pitävät käsityöstä ja suhtautuvat siihen positiivisesti ja oppimishaluisesti. Käsityönopetuksen lähtökohtana pidetään elämässä tarvittavia valmiuksia. Tällöin korostetaan oppijoissa olevia voimavaroja, epävarmuuden sietokykyä ja kriittisyyttä. (Pöllänen & Kröger, 238-240.) Juuri näitä taitoja oppilaiden tulisi oppia, mutta samaan aikaan näiden taitojen puute hankaloittaa oppimisprosessia.

Tuotesuunnittelun haasteet ovat osa käsityön opetuksen haasteita. Opettajan työssä olen kohdannut erityisesti tuotesuunnitteluun liittyvinä haasteina sekä oppilaan asenteisiin että taitoihin liittyviä haasteita. Myös käytettävissä olevien materiaalien rajallisuus, opettajien välisen yhteistyön puute ja tuotesuunnittelun ohjaamisen vaikeus tuovat omat haasteensa.

Oppilaiden käsityötaidot ja suunnittelun taidot vaikuttavat tuotesuunnittelun onnistumiseen. Tuotesuunnittelua voidaan harjoitella jo ensimmäisestä luokasta lähtien (Huovila ym., 46). Itse olen virattomana opettajana saanut aina ennestään tuntemattoman käsityöryhmän opetettavakseni. Tällöin en voi tietää, mitä aikaisemmilla luokilla on tehty ja miten paljon oppilailla on kokemusta tuotesuunnittelusta. Jos minulla olisi mahdollisuus työskennellä saman opetusryhmän kanssa useampana vuotena peräkkäin, voisin suunnitella tuotesuunnittelun taitojen opetusta aiemmin opettamani jatkoksi. Kun näin ei ole, olen pyrkinyt rakentamaan yhden lukuvuoden sisään pikkuhiljaa kehittyvän tuotesuunnittelun kokonaisuuden. Käsityöjakson alussa oman suunnittelun osuus on ollut rajatumpi, mutta jakson kuluessa oman suunnittelun määrä on kasvanut.

Omakohtainen kokemukseni on, että on vaikea suunnitella tuotetta, jos ei osaa tekniikkaa. Tämä näkyy myös oppilaiden työskentelyssä. Suunnitelmat voivat olla hyvin lennokkaita, mutta lähes mahdottomia toteuttaa. Toisaalta, suunnittelu voi pysähtyä tyhjän paperin äärelle, eikä mitään suunnitelmaa synny, jos tekniikka on vieras. Oppilaiden tuleekin tutustua ensin työvälineisiin ja tekotapaan, ennen kuin he voivat tehdä suunnitelmia, joita ryhtyvät toteuttamaan (Huovila ym., 46).

Yksi alakoululaisten tuotesuunnittelussa toisinaan näkyvä seikka on kaverin työn kopioiminen. Olen miettinyt monesti, miten tulisi suhtautua, jos kaksi oppilasta tekee lähes tismalleen samanlaiset työt. Toisinaan nuo kaksi oppilasta ovat parhaat kaverit, usein tyttöjä, jotka haluavat tehdä samanlaiset työt. Tällöin tuotesuunnittelua on vaivihkaa tehty yhteistyönä ja lopputulos muistuttaa tekijöiden olevan tiimi. Ongelmalliseksi tilanne tulee silloin, kun toinen oppilaista kokee oman suunnitelmansa tulleen kopioiduksi. Tällöin yhteinen tavoite ei ole ollut tehdä samanlaista ”tiimituotetta”, vaan kopioija ei ole joko osannut tai viitsinyt tehdä omaa tuotesuunnittelua. Oma suhtautumiseni kopiotöihin on vaihdellut sen mukaan, miten olen tulkinnut tilanteen. Jos olen vakuuttunut, että samanlainen suunnitelma on yhteinen tuotos ja molempien haluama, olen hyväksynyt sen. Mikäli tilanteessa on epäselvyyttä, olen koittanut kannustaa jokaista suunnittelemaan juuri omanlaisen työn. Olen myös törmännyt tilanteeseen, jossa oppilas koki tuotesuunnittelun vaikeaksi, koska kaikki ideat oli hänen mielestään jo käytetty, eikä hän halunnut kopioida toisten ideoita. Onneksi maailma on ideoita täynnä ja hänellekin lopulta löytyi ihan omanlainen versio toteutettavaksi.

Oppilaiden valmistamia töitä. Viidennen luokan oppilaat suunnittelivat suorakulmion muitoisesta neulepalasta valmistettavan maskotin. Pöllö unihattu päässään ja pupu ovat samasta väristään huolimatta yksilölliset työt. Neljännen luokan oppilaiden virkkaustyöt sen sijaan muistuttavat kovasti toisiaan. Näiden pussien tekijät ovat hyvät ystävät keskenään.


Ehkäpä ikävimmäksi haasteeksi tuotesuunnittelussa koen oppilaan asenteisiin liittyvät ongelmat. Oppilas, joka ei halua tehdä mitään työtä, on ikävin oppilas opettaa. Virkkuutyötä suunniteltaessa neljäsluokkalainen totesi, ettei hän halua suunnitella mitään, koska hänellä on jo kaikkea. Opettajan esittämät ideat olivat turhia, eikä mitään omaa ideaa myöskään syntynyt. Ajatus vaikkapa äidille lahjaksi tehtävästä työstä ei myöskään ottanut tuulta alleen. ”Mä en halua tehdä mitään!”, sai minut opettajana miettimään, mikä on todellinen syy haluttomuuteen. Tekniikka oli jo hyvin hallussa. Siitä tuskin oli kysymys. Lopulta selvisi, että käsityön tekeminen oli tylsää ja hidasta. Sinnikkyyttä olisi todellakin tarpeen harjoitella. Omat keinoni tilanteesta selviämiseen tiivistyivät lauseisiin: ”Tämä työ tehdään. Mieti millainen siitä tulee.”

Yksi tuotesuunnitteluun vaikuttava seikka on käytettävissä olevien materiaalien puute. Toisinaan materiaaleja on niin vähän tarjolla, että käsityön opetuksessa on todella käytettävä mielikuvitusta. Tällöin muotoilukasvatuksen yhtenä tavoitteena oleva ekologisen kuluttamisen taitojen oppiminen nousee vahvasti esille (Kenttälä ym., 26). Tuotesuunnittelua voidaan aivan mainiosti opettaa kierrättäen ja tuunaten. Tämä vaatii vain opettajalta avointa mieltä löytää erilaisia toteutustapoja. Oppilaiden kodeista voi löytyä kierrätettävää materiaalia koulun käyttöön. Toteutettavat työt voivat myös olla kooltaan pieniä, jolloin materiaalia kuluu vähemmän.

Toistaiseksi en ole ollut sellaisessa työpaikassa, jossa käsityötä opettavat opettajat olisivat tehneet yhteistyötä tuotesuunnittelun osalta. Tuotesuunnittelua olisi mielestäni hyvä harjoitella yhteisprojektien parissa. Alkuopetuksessa olen pystynyt toteuttamaan projekteja, joissa on ollut sekä tekstiilityön että teknisen työn sisältöjä. Olen opettanut tällöin molemmat osa-alueet itse. Oman kokemukseni mukaan ylempien luokkien käsityönopetus on kuitenkin ollut varsin tiukasti joko tekstiiliä tai teknistä. Toivon, että tulevaisuudessa pystyisin viemään työpaikalleni yhteisprojektihenkeä ja toteuttamaan tuotesuunnittelua myös tältä osin käytännössä.

Pohtiessani tuotesuunnittelun haasteita, nousee vielä yksi tärkeä seikka mieleen. Opettajan taidot ja tiedot tuotesuunnittelun osalta vaikuttavat suuresti siihen, miten sitä toteutetaan. Olen itse opettanut käsitöitä parina vuonna jo ennen siihen liittyviä opintoja. Rehellisesti on todettava, etten ollut miettinyt tuotesuunnittelua juuri värin valintaa pidemmälle noina vuosina. Opintojen myötä olen tiedostanut tuotesuunnittelun haasteet, merkityksen ja tavoitteet aiempaa selvemmin. Siitä huolimatta koen olevani vielä harjoittelemassa tuotesuunnittelun ohjaamista. Mielestäni nelikenttä on hyvä malli opetuksen suunnitteluun, koska siinä suunnittelun taidot nousevat esille (Huovila ym., 17). Kun opettaja tiedostaa tuotesuunnittelun merkityksen ja miettii tavoitteet myös suunnittelun taidoille, ollaan hyvällä tiellä. Tuotesuunnittelun vapauden määrä voi vaihdella eri projekteissa, sillä toisinaan lähtökohtana on tekniikan oppiminen ja toisinaan vapaa tuotesuunnittelu. Tämän kokonaisuuden tiedostaminen on kuitenkin tärkeää.

Tuotesuunnittelussa on haasteita. Osa haasteista on opettajan haasteita, osa taas oppilaisiin tai käytettävissä oleviin resursseihin liittyviä. Opettajana en pysty vaikuttamaan kaikkiin asioihin. Suunnittelemalla tuotesuunnittelun opetuksen mahdollisimman järkeväksi, loogisesti eteneväksi ja oppilaiden kulloisetkin taidot huomioivaksi olen hoitanut oman osuuteni. Tuotesuunnittelua voidaan harjoitella ja sitä voidaan oppia.


Lähteet

Huovila, R., Hintsa, T. & Säilä, J. 2009. Kirja käsityöstä. Helsinki: WSOY.

Kenttälä, M., Nurro, L. & Sortti, M. 2012. Muotoilukasvatus – monipuolisia
näkökulmia esinemaailmaan. Teoksessa Kenttälä, M. (toim.). Muotoiloa! Opettajan opas muotoilukasvatukseen. Helsinki: Kerhokeskus – koulutyön tuki ry, 24-28.

Pöllänen, S. & Kröger, T. 2001. Käsityön erilaiset merkitykset opetuksen
perustana, 233-253. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti