Sivut

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kaiutin - Elektroniikkaa ja puuteknologiaa

On aika päivittää tuorein tuotos blogiin. 
Tästä se alkaa:  

Kaiutinraportti eli kuinka paljon voikaan oppia 
yrityksen ja erehdyksen kautta



Johdanto
Saimme puuteknologian ja elektroniikan yhteiseksi oppimistehtäväksi suunnitella ja toteuttaa aktiivikaiuttimen. Tarkoituksena oli tutustua kokonaisvaltaisesti sekä tuotesuunnitteluun, elektroniikan sisältöihin että koneellisen puuntyöstön perusteisiin. Pääsimme siis suunnittelemaan työmme melko vapaasti sellaiseksi kuin halusimme.


Nyt kun työ on valmis, on helppo olla tyytyväinen. Työtä tehdessä epätoivo oman osaamattomuuden ja toisaalta työn haasteiden suhteen oli suuri. Olenkin sitä mieltä, että tässä työssä opin enemmän kuin monessa muussa työssä yhteensä, mutta melkoinen osa oppimisesta tapahtui yrityksen ja erehdyksen kautta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti